ODOTUKSIA

Satunnaista vuotta sitten

Nimi: Jukka Sammalisto
Sijainti: Helsinki, Finland

perjantaina, marraskuuta 06, 2015

Lauantai 3.11.2001

Illalla Niagaraan, tällä kertaa Monroen Tampereelle tuoman Night Visionsin kolmanteen, 1970-lukuun keskittyvään päivään. Kovin monta kerhon hallituksesta ei muistaakseni ole paikalla, mutta muistaakseni ainakin Atso. Paikalle kutsumani kaveritkin ovat jo väsähtäneet. Hell Up in Harlemin pitäisi alkaa 23.15, mutta kopio on niin huonokuntoinen, että usean yrityksen jälkeen koneenkäyttäjä Kaaja tulee salin puolelle ilmoittamaan, ettei sitä voi esittää. Menen kassalle antamaan yleisölle rahat takaisin. Moni jää odottelemaan seuraavaa elokuvaa aulaan, mutta emme ole varautuneet omien yönäytöstemme tapaisesti puffet-tarjoiluun. Tylyä odottelua. Klo 01.00 alkaa Exit the Dragon, Enter the Tiger. Solliman Revolver päättää tapahtuman klo 03.00. Näen sen jo toistamiseen viikon mittaan. Aivan lopuksi esitämme vielä VHS:ltä yllätyksenä pari Juisen vinkkaamaa eteläkorealaista lyhytelokuvaa, jotka oli lähetetty Filkkareille kilpailemaan. Tämä jää viimeiseksi Monroen yötapahtumaksi kohdallani, ja olen siitä jollain tapaa aavistuksenomaisesti tietoinenkin. Pyöräillessäni aamutuimaan kotiin joku uhoava kölvi pysäyttää minut Itsenäisyydenkadun alussa, eteläisen bussipysäkin kohdalla. Kotona jääkaapissa odottaa olut.

Tunnisteet: